Kartta - Gotenba

Gotenba
Gotenba on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Tōkain alueella Shizuokan prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin koillisosassa Fujivuoren itäpuolella. Kaupungin alue ulottuu lännessä Fujin huipulle, idässä Hakonevuorelle ja käsittää niiden välisen ylänköalueen. Gotenbassa on 87 681 asukasta (maaliskuussa 2020) ja sen pinta-ala on 194,90 neliökilometriä.

Muinaisaikoina vanha Tōkaidō-tie kulki Gotenban kautta, ja siellä sijaitsi tärkeä Yokohashirin pysähdyspaikka Sagamin ja Kain provinssien välillä. Paikkakunnan nimi on peräisin Tokugawa Ieyasua varten 1600-luvun alussa rakennetusta levähdyspaikasta tai palatsista (goten). Tärkeä liikenteellinen merkitys Gotenballa oli myös 1800–1900-lukujen vaihteessa, kun Tōkaidō-rautatielinja kiersi sen kautta ennen Tannan tunnelin valmistumista. Myöhemmin siitä on tullut yksi Fujille suuntautuvan vuorikiipeilyn tukikohdista. Kaupunkioikeudet Gotenba sai vuonna 1955, kun Gotenban maaseutukaupunkiin liitettiin neljä kyläkuntaa. Kaupungissa toimii monenlaisia matkailupalveluja golfkentistä hiihtokeskuksiin. Sinne on sijoittunut myös paino- ja hienomekaanista teollisuutta, autonosien valmistusta ja huonekalujen tuotantoa. Maaseutualueilla harjoitetaan riisin ja kasvisten viljelyä sekä maitokarjan ja kanojen kasvatusta. Kaupungin alueesta noin yksi kolmasosa on Japanin itsepuolustusvoimien käytössä pääosin harjoitusalueena.

Fujivuoren lisäksi Gotenban nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi Otainain laavapuutarha, Komakado-kazaanan luola ja Gotenban rauhanpuisto. Osa kaupungin alueesta kuuluu Fuji-Hakone-Izun kansallispuistoon. Gotenbaa palvelee JR Tōkain Gotenba-linja.

 
Kartta - Gotenba
Kartta
Google Earth - Kartta - Gotenba
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Gotenba
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Gotenba
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Gotenba
OpenStreetMap
Kartta - Gotenba - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Gotenba - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Gotenba - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Gotenba - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Gotenba - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Gotenba - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Gotenba - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Gotenba - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Gotenba - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Gotenba - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)